Suomen Erotuomariklubi on toimittanut erotuomarit jat toimitsijat jo yli 4500 otteluun vuodesta 2017 alkaen. Olemme olleet erittäin aktiivisia uusien erotuomareiden rekrytoinnissa, vanhojen erotuomarien aktivoinnista (takaisin) lajin pariin ja olemme toimineet aivan uudelaisena edelläkävijänä suomalaisella sekä kansainvälisellä erotuomarikentällä. Tästä alta pääset lukemaan isoimmista kokonaisuuksia, joita olemme yhteistyöseurojemme kanssa päässeet toteuttamaan. Meidän palvelujamme suosittelee täysin mielellään yli 90% tilaajistamme.

Uudenlaisen erotuomariyhteisön kasvattaminen ja Klubin mentor-ohjelman toteuttaminen

Meitä on jo yli 70 ja pystymme toimittamaan halutessasi erotuomarit kaikille Suomen sarjatasoille. Koulutamme, valmennamme ja toimimme edunvalvojina kaikille Klubilaisille. Kaikki Klubilaiset ovat yhteisössämme tasa-arvoisia ja tuemme toinen toisiamme kentällä ja sen ulkopuolella. Käytössämme on kaikille Klubilaisille tarjolla oleva mentor-ohjelma, joka sisältää sekä intensiivistä koulutus- ja valmennustoimintaa kokeneemmalta Klubilaisille aloittelevalle että sähköisen oppimisympäristön Klubilaisen omaa kehitystä tukemaan hänen omien tavoitteiden mukaisesti. Olemme lisäsi hankkineet Klubilaisten ja yhteistyöseurojen käyttöön GoPron, jonka avulla Klubilaiset saavat oman kehityksensä tueksi koulutusmateriaalia ja yhteistyöseura halutessaan ottelutallenteen.

Kortteli-liiga (ent. Zone/Intersport/Seppä-liiga) kaudesta 2017-2018 alkaen!

Kortteli-liiga on Keski-Suomen alueella O2-Jyväskylän, johon osallistuu vuosittain jopa yli 80 joukkuetta. Pelejä on tähän mennessä ollut noin 3000 ympäri Keski-Suomea, joihin olemme toimittaneet erotuomarit. Osallistumme aktiivisesti koko juniorialuesarjan kehitystyöhön ja kaikki Kortteli-liigan ottelut ovat alkaneet ja päättyneet minuutilleen ajallaan. Parhaimmillaan otteluja on pelattu kolmella-neljällä eri paikkakunnalla samanaikaisesti yli 30.

Noin 1500 harjoitus- ja harjoitusturnauksien ottelua alkaen elokuusta 2017

Olemme syksystä 2017 lähtien toimittaneet erilaisiin harjoitusotteluihin ja -turnauksiin erotuomarit yhteensä noin 1500 otteluun. Pystymme vastaamaan kaikkiin nopeankin aikavälin tilauksiin.

Talent Cup 2018 & 2019 & 2020 & 2021& 2022 & 2023 & 2024

Vuosittain noin 1200 pelaajaa ja noin 180 ottelua G-junioreista D-junioreihin asti. Tarvitseeko sanoa enempää? Tarvitsee; koulutimme järjestävän seuran (O2-Jyväskylä) talkootuomarit turnausta varten, teimme heille erotuomarointiohjeistuksen ja rekrytoimme heistä muutaman halukkaan tuleviksi Klubilaisiksi! Kentältä kuultua: ”Olisi pitänyt tilata kaikki erotuomarit teiltä”

Useita muita isompia turnauksia, joita olemme säännöllisesti tuomaroineet:

  • Naisten harrasteturnaus Uuraisilla 
  • PirPa ry:n miesten ja naisten harrasteturnaukset 
  • Pieksämäen Pisaban puulaakiturnaus 
  • Happee ry:n Katusähly- ja Street Hockey Turnaus 
  • O2 Jyväskylä ry:n Katusählyturnaukset 
  • Flanels ry:n 20-vuotis juhlaviikonlopun ottelut 2018 
  • Suosählyn SM-kisat Leivonmäellä
  • Useita firmaturnauksia mm. KESPET Oy:n, Voimatelin ja Qvantel:n järjestämät turnaukset
  • Useita Koululiikuntaliiton salibandyturnauksia niin yläkouluille kuin myös lukioille 

Satoja toimitsijatilauksia eritasoisiin salibandyotteluihin

Tiesitkö, että erotuomarit ovat myös päteviä toimitsijoita? Erotuomareiden koulutukseen kuuluu tarkka ohjeistus pöytäkirjan täyttämisestä ja entistä jouhevamman toimitsijatoiminnan järjestämikseksi olemme luoneet Klubilaisten käyttöön yksilöllisiä opastuksia muun muassa pöytäkirjan täyttöön ja kellonkäytön ohjeistuksiin. Olemme saaneet satoja toimitsijatilauksia ympäri Suomen ja kaikki Klubilaiset voivat tulla toimitsijaksi kaikille Suomen sarjatasoille.

Yli 50 uuden erotuomarin rekrytointi lajin ja harrastuksen pariin joko täysin uutena tai lopettaneena erotuomarina syksystä 2017 alkaen

Olemme onnistuneet rekrytoimaan yli 50 täysin uutta erotuomaria salibandyerotuomareiksi. Olemme laskeneet muun muassa Kortteli-liigan avulla erotuomaroinnin aloittamisen kynnyksen erittäin matalaksi. Osa täysin uusista erotuomareista on keskittynyt toistaiseksi vain Kortteli-liigaan, mutta pitkäjänteisen työskentelyn (ja toimintammme keskeisimpänä) tavoitteena on mahdollistaa kaikkien halukkaiden Klubilaisten rajojen kokeilu virallisissa sarjaotteluissa. 

Yhteiskuntavastuuprojektit

Olemme osallistuneet vastuullisena erotuomaritoimijana erilaisiin yhteiskuntavastuullisiin projekteihin edistäen lajitoiminnan kehitystä. Olemme osallistuneet muun muassa O2-Jyväskylä ry:n hallihankkeen rahoittamiseen, lahjoittaneet 1€/ottelu Kortteli-liigan kehitystyöhön, osallistuneet AMK-opinnäytetyön tekemiseen, tarjonneet eri elämäntilanteissa oleville henkilöille mahdollisuuden lisätienesteihin erotuomaroinnin avulla ja kiinnittäneet heitä täten osaksi yhteisöä, lahjoittaneet palloja juniorijoukkuille, tukeneet alakoululaisten luokkaretkien varainhankintaa ja paljon muuta. Mikäli sinulla on jokin ajatus, miten voisimme osallistua sinun tai yhteisösi vastaavanlaiseen projektiin, niin ole rohkeasti yhteydessä meihin (ks. yhteystiedot välilehti)